10.5.2020

Mistä tietää, että sanomalehden toimituksen juttuideat alkavat pahanlaisesti ehtyä? Siitä että päätetään tehdä vaihteeksi Björn Wahlroosin haastattelu.

Kuullaan siis jälleen ne samat, yli kaksi vuosikymmentä toistellut, nukkavierut viisaudet, joita mitkään talouskriisit eivät horjuta – eikä näköjään myöskään koronakriisi. Edes kaikkia koinsyömiä kielikuvia ei ole viitsitty tomuttaa.

Wahlroos lyttää aamun Hesarissa Vihriälän, Korkmanin ja kumppaneiden taloustyöryhmän suositukset elvytyksestä ja julkisista investoinneista, koska ”itseään ei voi nostaa tukasta”, ja ”jos meillä olisi fantastisia julkisia projekteja, ne olisi jo toteutettu”.

Ihanko totta?

Vuorineuvosten ikiaikainen hokema toistemme paitojen pesemisestä on sentään modernisoitu pyöräilybaanojen rakentamiseksi. Sitä yhden koon viisautta jäin vielä kaipaamaan, että suomalaisten pitäisi nyt päättää, haluavatko he olla osa ratkaisua vai osa ongelmaa.

Wahlroosin betoniin valettua yhteiskunta-ajattelua on kiintoisaa verrata erääseen täysin päinvastaiseen linjaukseen, joka kuuluu näin (oma epävirallinen suomennokseni):”Radikaaleja uudistuksia – jotka kääntävät viimeisten neljän vuosikymmenen aikana vallinneen politiikan suunnan – on pantava pöydälle. Hallitusten on hyväksyttävä aktiivisempi rooli taloudessa. Niiden täytyy nähdä julkiset palvelut mieluummin investointeina kuin velvoitteina ja etsiä keinoja vähentää työmarkkinoiden turvattomuutta. Tulonsiirrot (engl. redistribution) nousevat jälleen agendalle; vauraiden ikääntyneiden etuoikeudet kyseenalaistetaan. Tähän saakka kummallisina (engl. eccentric) pidettyjen poliittisten ratkaisujen, kuten perustulon ja varallisuuden verottamisen, tulee olla mukana kokonaisuudessa.”

Joku vasemmiston ajatuspaja siis?

Ei, vaan Financial Times, se vapaan kaupan ja globaalikapitalismin tunnetuin ja arvostetuin viestinviejä pääkirjoituksessaan 3. huhtikuuta 2020.